Viikonlopun irtiotto – Scandic Marski

Scandic Marski

Viikonloppu Helsingissä

Polte reissaamiseen alkaa olla kova, joten jotain pientä reissua piti toteuttaa. Matkanhan ei tarvitse suuntautua kauas, jotta pääsee omista kuvioista irti. Tällä kertaa tuttavapariskunnan kanssa. Samalla tiimillä on käyty myös vaikkapa Latviassa Puolassa, Kolilla ja Englannissa.

Juteltiin juuri heidän kanssaan siitä, että yksi parhaimpia juttua reissuissa on kierrellä kaupungilla ilman pakottavaa ohjelmaa. Jos tuntuu että voisi poikea viinille tai oluelle niin ovesta sisään. Istua terassilla ja katsella kaupungin menoa ja ihmisiä.

Helsinki on meille kaikille hyvinkin tuttu kaupunki, niin työn merkeistä kuin muutenkin. Mutta silti aina löytää jotain uutta kun kiertää avoimin mielin. Niin nähtävyyksien kuin ruokailujenkin suhteen.

Autolla lauteille

Usein Helsingin työ- ja huvireissut menevät junalla. Niin ajankäytön kuin mukavuudenkin vuoksi. Mutta nyt oli mennen tullen ajatus katsoa myös pari juttua, niin päätettiin mennä autolla. Oma helppoutensa on luonnollisesti ilman aikatauluja matkustaminen. Myönnetään että itsekin parin vuoden autottomuuden jälkeen ostin jälleen auton. Helpottaa niin arkea kuin pieniä kotimaan roadtrippejä.

Toki myös syksyn sateet eivät ole optimaalinen keli kulkea sateessa joten autolla suoraan kotiovelta parkkihalliin kuulosta hyvältä suunnitelmalta. Ja hei, viikonlopun reissu mutta näyttäkää nainen joka pakkaa kevyesti… Oli kudinta ja eri asut eri tilanteeseen. Mutta why not.

Majoitus ydinkeskustassa

Tämä on usein reissuilla prioriteetti. Matkusti sitten kotimaassa tai muualla, jos haluaa nähdä keskustaa ei kannata käyttää aikaa siirtymiin. Näin ollen majoitukseksi valikoitui Scandic Marski, ihan ytimessä.

Scandic Marski

Keskeinen sijainti ja turvallinen parkkipaikka on lisäarvo mitä itse osaamme arvostaa. Auton saa yöksi jemmaan. Mutta paljon moottoripyörällä matkustelevana varsinkin sen kanssa liikkuessa parkkitalo on aina prioriteetti. Marskin hallissa näkyi olevan myös omat ruudut moottoripyörille. HOX motoristikollegat!

Ikkunasta näkyi Stockmannin kiinteistö, joten aktiviteettaja ajatellen hotelli oli keskeisellä paikalla.

Scandic Marski

Mitä tehdä Helsingissä

Saavuttiin suhteellisen aikaisin joten lounaalle alkoi olla tilausta. Aina kun on sopinut aikatauluihin niin Löyly on ollut yksi kohde, joko kahvit tai syömään. Todella hienolla paikalla oleva ravintola jonka terassilla ei maisemia kyllästy koskaan tuijottamaan.

löylyhelsinki

Kun Löyly aikanaan avattiin, ensimmäinen siellä syömäni setti oli Jasperin kalakeitto, se toimi silloin ja toimi edelleenkin. Hiukan harmitti kun ei tajuttu varata saunaa.

Ja siihen lohikeittoon, porukalle voi ostaa kattilallisen keittoa. Ihan törkeän hyvää, joka kerta vain paranee.

Ja päälle sitten juotavat. Mojito on muodostunut sellaiseksi juomaksi jota tulee harvoin otettua ns normioloissa, mutta jokaisella reissulla pitkin maailmaa se on ollut eräänlainen mittapuu paikalliselle baarimikolle tai ravintolalle. Tällä hetkellä on ehdoton ykkösija Kiovassa random baarilla. Mutta ei ollut Löylykään huono.

Löyly

Pakolliset patsaat

Jos pakolliset patsaat tarvii käydä katsomassa, niin tämä on toki yksi käymisen arvoinen. Ja kyseessähän on Sibelius-monumentti.

Sibelius-monumentti on Eila Hiltusen tekemä haponkestävästä teräksestä valmistettu veistos Helsingin Töölössä Sibeliuksen puistossa.

Veistos painaa 24 tonnia, ja siinä on yli 600 putkea. Monumentti on 8,5 metriä korkea, 10,5 metriä pitkä ja 6,5 metriä syvä. Se on Helsingin suosituimpia veistoksia ja tunnetuimpia matkailunähtävyyksiä.[1]

Abstrakti teos nähdään usein urkupillistönä. Sen katsotaan kuvaavan hyvin Jean Sibeliuksen suurimuotoista sinfonista musiikkia, mutta silti siitä voi erottaa myös pieniä yksityiskohtia.

Katsoja voi kulkea teoksen sisällä ja synnyttää kaikuja ja ääniä sen onkaloissa. Veistos yhdistyy kauempaa katsottaessa ympäröivien puiden ja kallioiden muotoihin.

Yksi näyttävä katsomisen arvoinen rakennus on myös Uspenskin katedraali

Katedraalin on suunnitellut kuuluisa venäläinen kirkkoarkkitehti, akateemikko Aleksei M. Gornostajev. Kirkon arkkitehtuurissa on vahvasti vaikutteita 1500-luvun venäläisestä kivikirkosta, joka sijaitsee Moskovan lähellä Kolomenskojessa. Uspenskin katedraali on rakennettu vuosina 1862–1868 pääasiassa lahjoitusvaroin ja vihitty käyttöön 25. lokakuuta 1868. Uspenskin Katedraalin rakentamiseen käytettiin tiiliä, jotka tuotiin Ahvenanmaalta Bomarsundin purettavasta linnoituksesta. 1960-luvulla katedraalia kunnostettiin ja sen kupolit kullattiin, ja korjaustyö valmistui kirkon satavuotisjuhliin 1968.

j

Kaupungilla haahuilua ilman päämäärää

Yksi vahva suositus on kaupunkiin katsomatta kauppahalli. Helsingissä on toki useita, käytiin sekä kauppatorilla että Hietalahden kauppahallissa. Näissä on aina oma fiiliksenstä, hieno kulttuurien ja aikakausien sekoitus. Niin sisällä kuin Hietalahdessa pihassa, missä on ihan oma pöhinänsä.

Jokaiselle jotakin

Kumpikin naispuolisko ovat käsityöihmisiä, joten päädyttiin katsomaan Tennispalatsiin Katharina Grossen töitä, sekä Tove Janssonista kertova näyttely. Pointti tässäkin vähän se, että isosta kaupungista löytää jokaiselle jotain jos haluaa ja kulkee avoimin mielin. Käväistiinpä myös Arkadian Alkossa, koska siellä on huikean hyvä viski ja viinivalikoima.

Eduskuntatalo

Olen varmasti satoja kertoja ajanut ohi, mutten koskaan käynyt portailla. Kaikelle on joskus ensimmäinen kertansa. Näyttävä pytinki, en osaa muuta sanoa. Politiikka ei itsessä herätä sen isompia tunteita.

Jalkoja lepuuttamaan

Pitkän kävelyn jälkeen on hyvä lepuuttaa mieltä ja jalkoja. Suunta kohden Marskia ja lasilliset kuohuvaa. Keskustassa asuvana tykkään usein katsella vain parvekkeella sitä tosielämän live-showta, kun ihmisiä tulee ja menee.

Marskin näkymiä jaksaisi katsella pitkään ja ihmetellä maailman menoa.

Scandic Marski

Koska syödään

Ruoka on kaupunkireissuilla vähän kuin buffa laivalla, yksi kohokohta jota odotella. Helsinki on täynnä hienoja paikkoja joista varmasti löytyy jokaiselle jotakin.

Pieni ulkoilu ja sitten johonkin istumaan, kuului suunnitelma. Hard Rock Cafe on aina mutkaton vaihtoehto, jokaiselle jotain. Olutta ja burgeri toimii aina. Isot pisteet että pihvi oli oikeasi medium, ei onnistu kaikkialla. Siihen överi jälmäri niin vatsa alkaa olla piukassa.

Akut ladattuna kohti arkea

Vaikka ei olisi kaukana kotoa, kaikki ne arjen rutiinit viikonlopun hotellimatkoilta puuttuvat. Ei kotona odottavia pikkuaskareita, työkonetta tai yleensä niitä tuttuja nurkkia.

Pitkään nukutun yön jälkeen on sitten loppusilaus mennä aamiaisella, syödä hyvin ja ehkä hetki torkkumista siihen päälle. Scandic Marskin aamiainen oli enemmän kuin kohdallaan, myönnettäköön että nälissään ei muistanut sitä keski-ikäiselle tyypillistä ruokakuvaa edes ottaa. Mutta tässä oma henkilökohtainen herkkuni, leipäjuusto ja lakkahillo.

Yhteenvetona voisi sanoa että vahva suositus lyhyillekin reissuille. Kivoja arjen irtiottoja.

Vastaa