Hotelliviikonloppu Turussa

Hotelliviikonloppu Turussa

Hotelliviikonloppu Turussa

Joskus matkailun ei tarvitse suuntautua kauaksi että saa pienen irtioton arkeen. Me käymme suhteellisen usein pelkästää ulkoistetulla aamupalalla, todellista luksusta viikonloppuihin. Mutta miksei sitten samalla kokonaan pois kotoa.

Paikaksi valikoitui RadissonBlu joka näkyy myös asuntomme ikkunasta 🙂 Eli kivan reissun ei tosiaankaan tarvi ulottua aina merten taakse. Olen joskus käynyt Radissonissa ja niinkuin useasti aikaisemmin niin tälläkin kertaa rakennus itsessään kiinnosti. Olen isojen kivitalojen fani, vielä enemmän jos niissä on pientä funkkista mukana kuten tässä.

Jos luet kirjoitusta ei-Turkulaisena niin tässä menovinkit Turkuun!

Rakennus on valmistunut 1973 ja hotellissa ovat yöpyneet muun muassa Ruotsin kuningasKaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia, Namibian presidentti Sam Nujoma ja Alankomaiden kuningatar Beatrix.

Radisson Blu on tuttu näky jokaiselle Turkulaiselle.

Miksi kotikaupungin hotelliin

Usein asiat näkee eri tavalla kun on ottaa vapaan kannalta. Teemme usein kotimaan reissuja viikonlopuiksi eri kaupunkeihin. Matkailu avartaa ja jos pariskunta käyttää kaiken huomion vain toisiinsa on se kaiken arjen keskellä oikeastaan aika mukavaakin.

Hotelliviikonloppu Turussa

Radisson Blu Marina Palace tarjoaa huikean näköalan Aurajoen suuntaan.

Hotelliviikonloppu Turussa

Mitä sitten tehdä viikonloppureissulla tutussa paikalla.

Vahva suositus olla keksimättä mitään ohjelmaa. Meille ajatus oli nimenomaan viettää aikaa kahdestaan ilman velvollisuutta tehdä mitään. Shoppailua, rannassa käveleskelyä ja hyvin syömistä.

Hotelliviikonloppu Turussa

Chilliä yhdessäoloa. Välillä pieni jaloittelu rannassa jotta hiukan saa ruokahalua kokoon ja sitten valmiiseen pöytään. Nämä itsessään ovat niitä kivoja juttuja mistä mieluusti maksaa kun haluaa pientä irtiottoa arkeen.

Hotelliviikonloppu Turussa

Muutoinkin meillä on hiukan sen kaltainen elämänkatsomus että mitään sitku-ajankohtaa ei kannata odottaa vaan koko arjesta kannattaa rakentaa sellainen että on jatkuvaa pientä luksusta. Tämä ei tarkoita isoja tekoja tai valtavaa rahan tuhlaamista vaan asennetta elämään.

Valmiiseen pöytään

Kuten risteilyillä oli myös tässä ajatus että keittiövuoro ei osu kummallekaan. Ajatus oli ensin tilata ruoka suoraan huoneeseen mutta ajateltiin että pieni jaloittelu ja ravintola tunnelma voisi olla kiva tsekata.

Vaikka jutun kirjoituksen ajankohtaan olikin pikkujoulusesonki oli palvelu nopeaa ja 6/5 henkilökunnan palvelulle. Tykkään syödä ja vierailla muutenkin paikoissa missä näkee selvästi että henkilökunta on aidosti kiinnostunut siitä että asiakkaat viihtyvät.

Hotelliviikonloppu Turusa
Grill it ja taimen menu

Hyvää kalaa saa harvoin joten aina tarvii maistaa jos sitä erikseen suositellaan.

  • Kotimaista lumikinkkua ja parmesaanikreemiä, Maalaisleipää, dijon-sinappia ja marinoitua kaalisalaattia
  • Savustettua taimenta. Punajuurikastiketta, paahdettua myskikurpitsaa ja perunakroketti
  • Tyrni creme brulee ja valkosuklaata. Valkosuklaa namelakaa ja lakritsicrumblea
Hotelliviikonloppu Turussa

Mikä sitten hyvän ruoan päälle onkaan kivempaa kuin kylpyamme.

Kylpyamme suoloineen oli todella positiivinen kokemus. Reilun tunnin istunto ammeessa naamat vastakkain asioista jutellen ei ole aivan huono tapa viettää aikaa puolison kanssa. Juuri sellaista laatuaikaa ja irtiotto mitä voimme suositella lämpimästi kaikille. Pukee konkretiaksi juurikin sen että aina matka ei tarvitse suuntautua kauaksi jos hakee irtiottoa arjesta.

Ja tässä kohtaa voi todeta että aina siellä kotona ollessa se ei ole sama vaikka sielläkin voisi olla kaksin. Hotellissa kaikki ne kodin askareet ja ärsykkeet loistavat poissaolollaan ja huomio pysyy muissa asioissa.

Siinä mielessä tämä juttu saattaa poiketa muutenkin blogin linjasta erikoisista ja jopa hiukan extreme-kohteista mutta lopputulema on sama, kivat kokemukset ja irtiotto.

Hotelliviikonloppu Turussa

Ja onko parempaa kuin hotelliaamiainen. Hyvin nukutun yön jälkeen hissillä brekkarille ja takaisin koisimaan hetkeksi.

Hotelliviikonloppu Turussa

Aamusumuinen Aurajoki on komea näky, jos yövyt . Radisson Blu Turussa kysäise mahdollisuuksien mukaan olisiko joen puolen huoneita vapaana. Toki toiselle puolelle avautuu Suomen Turku, järjestyksessään ensimmäinen pääkaupunki.

Hotelliviikonloppu Turussa

Tulossa on juttuja kyllä taas kauempaakin, hyvinkin paljon kauampaa…. Mutta muistakaa kokeilla miten toimii lähimatkailu tutussa ympäristössä, saatatte yllättyä.

Vastaa